Mowag, Sveitsin armeijan entinen ambulanssi, vuosimalli 1950

Mowag-ambulanssin ostin Sveitsin Armeijan huutokaupasta, 1´700 Sfr (n. 1´100 €). Autolla oli ajettu ostohetkellä 48´000 km, mutta auto oli seissyt jossain vuoristo-kasarmissa oletettavasti käyttämättömänä useina vuosia.
Jouduin purkamaan koneen, uusimaan moottorin tiivisteet ja vaihtamaan samalla aukaisulla kytkinlevyn. Koko remontin jouduin tekemään ulkosalla, riittävän suuren autotallin puutteessa. Oli kyllä välillä päästä itku kun pakkasessa yritin saada vaihdelaatikkoa kytkimen kanssa yhteen, vaihdelaatikon paino oli 65 kg. (rakensin auton sisälle taljan jonka avulla sain moottoria ja vaihdelaatikkoa tarpeen mukaan nostettua ja laskettua) Mutta hyvänä apuna remontissa olivat armeijan moottoriajoneuvo varikko ja Mowag auto ja panssariajoneuvotehdas Kreuzlingenissa.

Mowag on sekoitus amerikkalaisen tuuma-mitan ja eurooppalaisen senttimetri-mitan välillä. Moottori, vaihteisto ja akseli olivat kotoisin amerikkalaisten Eurooppaan mukana tuomien toisen maailmansodan kuljetuskaluston varaosista, jotka sveitsiläiset sitten ostivat ja rakensivat armeijalleen ajoneuvoja. Chrysler moottorissa oli 3,7 litraa kuutiotilavuutta, mutta oli sivuventtiiliohjattu, puristus alhainen 6.5:1, eli hevosvoimia moottorin tilavuuteen nähden vähän. Mutta eipä ollut kovinkaan tarkka polttoaineen laadusta. Ajoin kerran Suomen Lappiin petrolin ja bensiinin sekoituksella.

Auton paino Islannin reissun aikana, ilman muonavaroja, bensiiniä ym. oli 3´200 kg. Polttoaineenkulutus armeijan aikuisessa toimintakunnossa oli . 35 / 100 km. Tein kaasuttajaan muutoksia, bensiinin tason laskussa kohokammiossa ja bensiinipumpun painetta laskien alas erillisellä paineentasausventtiilillä ja näillä muutoksilla bensiinin kulutus laski reiluun 24 litraan. Joka on kuitenkin vähän painoon nähden.

Auton sisältä poistin sairaankuljetus-varusteet, rakensin sinne makuupaikan kahdelle, joka päiväseltään muuttui ruokailutilaksi, lämmitys ja keittomahdollisuus kaasulla. Vesi oli myöskin käytössä. Lämmitys oli erittäin tarpeellinen Islannissa huolimatta kesäisestä heinäkuusta.

Polttoainetankki veti n. 100 litraa ja katolla oli vielä 200 litraa armeijan ”Jerry” kanistereissa. Moottoriöljyä oli mukana 20 litraa.

Normaalin varapyörän lisäksi oli 2 vararengasta sisusrenkainen ja tietysti paikkaustarvikkeita. Islanti laavarinteittensä takia on hyvin vaarallinen renkaille, partaveitsen terävä laava leikkaa tyhjää pyörähtävän renkaan helposti auki. Tällaisia seikkailijoita näin Islannissa jotka eivät säästäneet kaasujalkaansa ajaessaan jyrkkää rinnettä ylös ja seuraukset olivat läpileikattu maastoajoneuvon rengas. Työkalut olivat "tuplana", tuumaiset ja millimetriset.

Autossahan ei ollut minkäänlaista ohjaustehostinta jotenka käsivoimat kasvoivat tällaisen pitemmän ajomatkan vallitessa. Samoin auto oli oikealta ohjattu, raskaan synkronoimattoman vaihdelaatikon käsittely vasemmalla kädellä aiheutti alussa kyynärpään mustumisen mustelmista. (voimaa tarvittiin ennen kuin vaihde irtosi ja irrotessaan kyynärpää iskeytyi ohjaamon takaseinään). Tietysti vaihdetta käsiteltäessä oli ns. ”tupla polkaisu ja välikaasu” tarpeellinen, muuten ei saanut vaihdetta sisään.

Islannissa jokien ylityksiin tarvittiin aikaa ja teknisiä muutoksia autoon. Jännitystä riitti kun autolla ylitti joet. Olin ennen Islantia suunnitellut että kahlaan joet ensin jalkaisin ennen kuin autolla lähden ylittämään, mutta ajatus jäi teoreettiseksi koska vedet valuivat jäätiköltä ja olivat sen mukaisesti turhan viileitä kahlaamiseen jalkaisin.

Ensimmäiseksi kiilahihnan irrotus että tuuletin ei pyörisi veteen joutuessaan, vesipumppua ei myöskään tarvita kun moottori on kylmässä vedessä! Jokeen ajettaessa oli vaan huomioitava että sytytystulpat eivät joudu veteen. 80 cm syvässä vedessä Mowagin moottori sytytystulppineen oli vielä reilusti kuivan puolella.

Pakoputken jatkoin tiiviillä letkulla katolle, sillä jos moottori pysähtyisi keskellä jokea, ei pakoputken kautta imeytyisi vettä moottoriin, joka merkitsisi sitä että ajoneuvo jouduttaisiin hinaamaan joesta pois.

Mowagissa oli 52 rasvanippeliä jotka oli hyvä rasvata jokien ylitysten jälkeen. Keskellä Islantia oli jokseenkin yksin, ei ollut varaa siihen että jotain olisi autosta hajonnut, apu kaukana, joskus 50 km päässä.

Osassa Islantia oli maa niin kuumaa että pysähtyminen oli kielletty, renkaiden kuumeneminen vaarana. 

Smyril niminen laiva oli todella keikkuvaisin laiva mikä on Atlanttia seilannut. En ole myöskään missään nähnyt sellaista määrää pahoinvoivia ihmisiä, ei kait ihme jos seilaa Atlantilla keinutuolissa.

Martti Strang